Kun ruma ja laho hirsiseinä alko ahistaa

Noni. Satamiljoonaa tärkeetä asiaa pitäis saada tehtyä ennen sitä oikeeta talvea. Liittyen eristämiseen, ikkuinoihin, rakoihin ja edelleen eristykseen. Ettei ois niin kylmä sitte.

Mutku. 

Maalaminen on terapiaa!
Käytän Uulan öljymaaleja hirsipinnoille.

Ne on semmosii liian vaativia hommia just nyt.
Koska pimeys. Se vie voimia.
Eikä osaa päättää mistä alkais.

Siispä. Pitää keksiä jotain pientä ja motivoivaa. Jotain mikä valmistuu nopeesti ja vaivattomasti.
Jotain mikä näyttää kivalta ja tällä tavoin antaa voimaa niihin tylsempiin hommiin.

Maalaaminen. Se on mun lääke tähän hetkeen.

JA mua on jo PITKÄÄÄN ärsyttäny köökin semmonen tunkkasuus yhellä seinällä.

Tää on se ahistavin seinä.

Talon hirret ovat jo selkeästi ainakin kerran kierrätetty. 

Joskus 20-luvulla kun tää Talo on rakennettu tähän malliinsa, niin näitä hirsiä ei taatusti ole silloin veistelty. Ne on kierrätetty vielä vanhemmasta talosta. Uskoakseni tämän Talon paikalla on seissyt aiemmin savupirtti-tyyppinen hökkeli. Hirret. Osa varmasti siitä savupirtistä ja loput mistä lie naapuritalon jämistä ehkä. Näyttää olevan vähän sitä mitä on sattunut saamaan.

 

Niin ja sitten joskus Talon katto on vuotanut piipun kohdalta.
Tästä on useita johtolankoja ja seurauksia. Mutta en mä jaksa niistä nyt sen enempää.

Puolet tämänkin seinän hirsistä ovat sisältä aika hapanta murua.

No mutta. Hirret eivät siis näytä kovin kaksisilta sellaisinaan. 

Kuten kuvista näkyy. Jotainhan niille on siis tehtävä.

                             

Olen karsastanut aiemmin valkoisia hirsiseiniä. Enkä oikein tiedä miksi.

No ehkäpä siks että sisustuslehtien ylivalkoiset huoneet ovat saaneet voimaan mut pahoin.

Ja varsinkin happi on loppunu jos nään että komeet hirsiseinät on sutattu umpeen valkoisella, vain ja ainoastaan vallalla olevan trendin takia. En mä kyl tajuu et miks se mua ahistaa. Enkä mä tiiä et ahistaaks se ees enää. Mullahan muuttuu mieli ja maku aika usein. Et voihan se olla just muuttunu nytte.

Horinaa.

No mutta. On sillä valkoisella kuitenkin tässäkin Talossa paikkansa. Kuten happamien hirsiseinien raikastamisessa. Ainakin.

Ja koska mulla on aikalailla kaikkea värikästä kalustetta ja sisustushärpäkettä, ni valkoinen hirsiseinä rauhoittaa ehkäpä sitä sekametelisoppaa mukavasti. 

En tiedä. Mut mä toivon niin.

Verannan hirsiseinä oli ensimmäinen,
jonka uskaltauduin maalaamaan valkoiseksi.

Ihme selittelyä.
No on jotenki pakko perustella ittelleenki että miks mä nyt tähän ryhdyn. Ku ois niitä tärkeempiäkin hommia. Kuten talven huomioiminen. Jos ei haluu nököttää tuvassa nokka jäässä.

Mut voimaa. Saan voimaa siitä, kun saan jonku kohdan miellyttämään omaa silmääni. Sitähän mä tässä nyt haen. Sunnuntai iltana. Ku alko ahistaa.

Ja ehkä mä nykyään sit kuitenki tykkään valkosista hirsiseinistä.
Mieli on siis muuttunut. Horinaa. 

Ihan vain "pientä" vinoutta
tässä kyseisessä seinässä.

Ja näin. Päälle kaatuva seinä ei
näytä enää niin päälle kaatuvalta.

Joo. Ja taas sama homma. Ihan vaan yhen seinän maalaan. Nopee homma. NOT!

Paskat pois jokaisesta raosta ja naulojen nyppiminen. Ja kattolistaki tippu siinä samalla.

Pitänee hoitaa uudet listat tällä viikolla. Ja varmaan maalata toi kattokin, se on ihan hirveen likanen. Ja vastakkainen hirsiseinki ehkä. Sen mä oon petsannu tummalla pähkinällä tasaiseksi.
Kun se oli kans ihan hirveen näkönen.
Tästä saatto nyt taas seurata vähä isompi savotta. TAAS. Domino-efektihommia. Kovin tuttuja.

Hirsiseinästä irronnutta paskaa.
KOLME täyttä
rikkalapiollista tosta
yhestä piskusesta seinästä.

Nyt takas hommiin ni tää seinä saattaa olla aamuun mennessä valmis.

Niinku ei vois ryhtyy näihin puuhiin hyvissä ajoin. No kun ei voi. 

Ku toi perkeleen pimeys laittaa mut aamu-uniseksi.
Jotenki sitä käynnistyy vasta ku aurinko laskee.

Pitänee sitte aamulla kattoa luonnonvalossa, että miltä se näyttää.
Että tuliko tehtyä isompaakin vahinkoa.