Vittumaisen viiman välikuolema

Talo sijaitsee peltoaukeaman vieressä, kalliolla. Kylmillä keleillä viima puhaltaa pellolta voimalla Talon takaosan kylkeen.

Talvi ja viima yllättivät. Tänäkin vuonna.

Talon laajennus takapihan puolelta

Tärkeimmät ensin. Tarkoittaa sitä, että kun minun elämässäni on toki muutakin kuin tämä hiton Talo. Näinpä Talossa on monta epävalmista kohtaa. Kuten kuvasta näkyy.

Milloin loppui maali kesken. Milloin aika. Milloin olosuhteiden pakosta on ryhdyttävä toisiin puuhiin. 

Olosuhteet, kuten talvi.

Salin perällä on takaovi, josta kulku tulevalle terassille ja puutarhaan. 

Kesällä unelma. Talvella ovi. 

Ovi, josta vetää.

Talvi siis tuli hyytävänä viimana tilkitsemättömistä raoista sisään. Ja näin syntyinkin inspiraatio. Eli pakko tehdä ovien karmien raoille jotain.

Tilkitä, eristää ja tehdä smyygit ovien väleihin ja kynnys samaan hintaan.

Karmien välit vielä eristämättä

Olen todennut pellavariveen toimivan parhaiten kun sitä kiertää itsensä ympäri napakaksi patukaksi.

Sinne meni. Siitä sait. Vittumaisen viiman välikuolema! Ovien osalta.

Karmipuun ja runkopuun väliin työnsin tiukalle kierrettyä pellavarivettä. Tylsä puukko toimii loistavasti apuna riveen tilkkaamiseen. Niin, tähän hommaan voisi tietenkin käyttää uretaanivaahtoa. Jos haluaisi helpottaa työtään. Mutta kun on periaate. Haluan käyttää mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja. Varmaan tosi typerä fiksaatio. Se on yksi iso syy siihen, että olen rakentanut tätä hiton laajennusta jo viisi vuotta. Hullu.

Raksamuija-looks. Maalia nenässä, epätoivo silmissä.

Kaiken lisäksi enhän mä edes tiedä kuinka tämä kaikki tulisi tehdä oikeaoppisesti. Ei kuulu tyyliin, persoonaan. Jokin vamma päässä, kun on pakko aina opetella ja pähkäillä asiat ite. Toki luen paljon netistä ja kirjoista vinkkejä mutta tapani selviytyä, muutenkin elämästä, on miettiä eka ite.

En myöskään väitä, että tämä olisi oikea tai väärä tapa. Tämä on mun tapani. Ja monesti huomaan lopulta tehneeni tyhmästi, väärin ja epätoimivasti. Sitten teen uudelleen vähemmän tyhmästi. Ja joskus lopulta onnistun. Näin opin parhaiten. Ja tässä taas yksi syy, miksi olen rakentanut jo viisi vuotta.

Mutta joo. Meni horinaksi. Takaisin siihen, miten tapoin viiman Taloni takaovista.

Ulko- ja sisäovien karmien väliin ekovillaa. Yläosan smyygilauta paikoillaan.

Kuten kuvasta näkyy karmien syvyys on sentin liikaa. Eli oven ja karmin väliin jää sentin rako. Koska siitä nyt vaan tuli liian syvä. Mittavirhe. Ja kyllä vitutti. 

Pohdin hetken uusien karmipuiden tekemistä. Hetken. Mutta päätin, että rako on helpompi korjata tekemällä smyygilaudoista sentin leveämmät, jolloin tuo rako menee kätevästi umpeen. 

Minun tapani. Jos tämä keino ei osoittaudu hyväksi, korjaan sen hyväksi. Katsotaan kuinka käy. 

Ei ole eka kerta tällä menetelmällä.

Erottamat. Villasaha ja kivi.

Villasaha on kallis, mutta välttämätön työkalu. Sitä kannattaa teroittaa usein. Tällöin villan leikkaamiseen kuluu vähemmän kirosanoja.

Itse teroitan sahan vanhalla teroituskivellä, jolle on joku muukin sana. Mutta en nyt muista sitä.

Kun puhun villasta, tarkoitan aina luonnollisestikin ekovillaa. Vihaan lasivillaa. Eikä se sovellu puurakentamiseen. Olen nähnyt omin silmin hirren ja lasivillan kemian. Sen kemian nimi on lahovaurio.

Noin. Villalla vuorasin kaiken mahdollisen raon karmien väleissä.

Smyygilaudat paikoilleen ja valmista.

R.I.P. takaoven vittumainen viima.

Tosin. Se sama viima pääsee vielä monesta muusta raosta Talooni.

Että taistelu jatkuu. 

Silti. Yksi taistelu vähemmän.

Ovien kunnostus oli omanlainen projektinsa, sotansa. Eivätkä ne vielä ole edes valmiit pinnoiltaan. Kuten näkyy. Koska niitä kunnostaessa tuli jotain tärkeämpää tehtävää. Jätin ne odottamaan parempaa hetkeä. 

Olosuhteiden pakosta. Palaan tähän joskus. Kun aika koittaa.

Tahko! Se terotuskivi on tahkokivi.